-
Turvallisuus ja Vastuu
Botania on elävä puutarha ja elämyksellinen ympäristö, jossa luonto, taide ja ihmiset kohtaavat. Puutarhassa liikutaan kasvien, eläinten, taideteosten ja rakenteiden keskellä sekä vaihtelevissa sää- ja olosuhteissa. Tämän vuoksi turvallisuus perustuu sekä Botanian huolellisuuteen että kävijöiden omaan vastuulliseen toimintaan.
Yleiset periaatteet
Botania huolehtii alueen yleisestä turvallisuudesta. Kävijöiden odotetaan noudattavan annettuja ohjeita, kylttejä ja henkilökunnan neuvoja sekä huomioivan ympäristön luonteen.
Botania ei ole leikkipuisto eikä valvottu liikuntaympäristö, vaan elävä puutarha, jossa liikkuminen edellyttää harkintaa, rauhallisuutta ja ympäristön kunnioittamista kaikilta kävijöiltä. Alueella liikutaan omalla vastuulla ympäristön luonne ja olosuhteet huomioiden.
Lapset, ryhmät ja vastuullinen valvonta
Lapset vierailevat Botanialla aina huoltajansa vastuulla. Huoltajan velvollisuutena on valvoa lasta koko vierailun ajan sekä sisä- että ulkopuutarhassa.Ryhmien, kuten koulujen, päiväkotien ja harrastusryhmien, osalta vastuu osallistujien valvonnasta on ryhmän vastuuhenkilöllä sekä vierailun järjestäjällä.
Ryhmävierailut sovitaan etukäteen sähköpostitse. Vahvistamalla vierailun ryhmän järjestäjä hyväksyy Botanian turvallisuus- ja vastuuohjeet sekä käyttöehdot.
Ryhmän järjestäjä vastaa siitä, että:
- ryhmällä on riittävä valvonta koko vierailun ajan
- osallistujat noudattavat annettuja ohjeita
- ryhmällä on voimassa oleva asianmukainen vastuuvakuutusBotanialla on oikeus keskeyttää ryhmän vierailu, mikäli turvallisuus- tai käyttäytymisohjeita rikotaan tai muiden kävijöiden turvallisuus, viihtyvyys tai omaisuus vaarantuu.
Olosuhteet ja rakenteet:
Ulkopuutarhassa maasto voi olla epätasaista tai liukasta, rinteet jyrkkiä ja lampialueiden jääolosuhteet vaihtelevia.
Talvikaudella alueella voi olla lumi- ja jäärakenteita, kuten liukumäkiä, lumilinnoja ja jääveistoksia, jotka eivät ole kiipeily- tai leikkirakenteita ellei toisin erikseen ohjeisteta.
Sisäpuutarhassa on kosteita pintoja, herkkiä kasveja, eläviä eläimiä sekä rakenteita ja akvaarioita, jotka eivät ole leikkivälineitä.
Riittämätön valvonta tai ohjeiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita sekä kävijöille että ympäristölle.
Elävät kasvit ja eläimet, sekä taide
Puutarhassa on kasvien lisäksi eläviä eläimiä, kuten kaloja ja kausittain perhosia, sekä taideteoksia ja tapahtumarakenteita.
Eläinten ja kasvien hyvinvointi, sekä teosten säilyminen edellyttävät rauhallista ja ohjeiden mukaista liikkumista.
Eläimiä, kasveja, taideteoksia tai rakenteita ei saa koskea, kiipeillä tai käyttää leikkimiseen ilman lupaa.
Vastuu vahingoista
Jokainen kävijä vastaa omasta toiminnastaan. Huoltaja vastaa alaikäisen aiheuttamista vahingoista. Ryhmän vastuuhenkilö ryhmän jäsenten aiheuttamista vahingoista Botanian omaisuudelle, mukaan lukien rakenteet, kasvit, eläimet, taideteokset ja tapahtumarakenteet, sekä mahdollisista vahingoista muille kävijöille.Botania ei vastaa vahingoista tai tapaturmista, jotka aiheutuvat:
- puutteellisesta valvonnasta
- ohjeiden tai kieltojen noudattamatta jättämisestä
- ympäristön luonteeseen liittyvistä tavanomaisista ja ennakoitavista riskeistä (esim. liukkaus, epätasainen maasto, sääolosuhteet)Botanian vastuu
Botania vastaa alueen yleisestä turvallisuudesta ja siitä, että rakenteet ja tilat ovat asianmukaisessa kunnossa.Botania ei vastaa vahingoista tai tapaturmista, jotka aiheutuvat:
- puutteellisesta valvonnasta
- ohjeiden tai kieltojen noudattamatta jättämisestä
- ympäristön luonteeseen liittyvistä tavanomaisista ja ennakoitavista riskeistä (esim. liukkaus, epätasainen maasto, sääolosuhteet)
Botania ei kuitenkaan vastaa vahingoista, jotka eivät johdu Botanian omasta huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä.Yhteinen vastuu turvallisesta vierailusta
Turvallinen ja viihtyisä vierailu syntyy yhteistyöstä. Kun huolehdimme itsestämme, toisistamme ja ympäristöstä sekä noudatamme annettuja ohjeita, Botania säilyy turvallisena, rauhallisena ja elämyksellisenä paikkana kaikille. -
Käyttöehdot
Lisätietoa käyttöehdoista jota koskevat Joensuu Botania Oy:n kaikkia palveluja.

