• Botanian sisäpuutarha Joensuussa

    Sisäpuutarha

    Sisäpuutarha on käynyt läpi isoja muutoksia sitten vuoden 2018. Kasvihuoneen eri osioita on muunneltu, ja istuskelupaikkoja on lisätty kahvin ja teen nauttimista ajatellen. Kasveja on hoidettu, kartoitettu ja siirretty. Myös lajikkeiden määrää on lisätty. Nykyisin meillä on yksi suuri kasvihuone ja erillinen aavikkohuone. Meiltä löydät valtavan määrän eri eksoottisia kasvilajeja.

    Botanialta löytyy kaupungin suuri akvaario, jossa elää monia erilaisia kaloja. Kesän aikana kasvihuoneessa lentelee myös trooppisia perhosia.

    Ympäri tilojamme on jatkuvasti esillä erilaisia taidenäyttelyitä ja -installaatioita. Ne ovat vaihtuvia, joten tarjolla on aina jotain uutta koettavaa kaikille aisteille.

    Tutustu puutarhoihin virtuaalisesti TÄSTÄ.

  • Ulkopuutarha

    Ulkopuutarhamme on noin 4,5 hehtaarin alue jossa on yli 200+ kasvilajia.

    Puutarhaa on restauroitu ja paranneltu tiivisti vuodesta 2018 alkaen. Alueelta löytyy useita istuskelu- ja maisemapaikkoja, vesielementtejä, keittiöpuutarha, sekä aistipuutarha.

    Ulkopuutarhasta löytyy vaihtuvia taidenäyttelyitä ja -tapahtumia ympäri vuoden. Yksi kesän suurimmista kohokohdista on hiekkaveistosnäyttely.

    Syksyn päätapahtuma Visual Festival järjestetään marraskuun lopulla, jossa eri taiteenmuodot kohtaavat ja muodostavat vaikuttavan visuaalisen kokonaisuuden. Talvella ulkopuutarhassa on lumesta ja jäästä rakennettu ja upeasti valaistu talvipuutarha.

    Kurkkaa Tapahtumat -sivulta mitä kaikkea onkaan luvassa.

    Tutustu puutarhoihin virtuaalisesti TÄSTÄ.

    Botaniaa ympäröivät Linnunlahden ulkoilupolut sekä puulajipuisto Arboretum. Pyhäselän rannat ovat aivan puutarhamme vieressä. Puhdas luonto, vesi, Suomen eri vuoden ajat ja hiljaisuus ovat tärkeimpiä valttejamme.

  • Trooppinen perhospuutarha

    Trooppinen perhospuutarha

    Tiesitkö että Botanialla sijaitsee kesäisin maailman pohjoisin trooppinen perhospuutarha?

    Trooppiset perhoset tilataan nykyisin koteloina Botanialle ja ensimmäiset niistä kuoriutuvat melkein jo heti toimituksen jälkeen, niille varatussa tilassa. Perhoset liitelevät Botanian tropiikissa ainoastaan kesäkaudella.

  • Talvipuutarha

    Pimeänä vuodenaikana Botanian ulkopuutarhaa kaunistaa upea Talvipuutarha. Valaistut puut, mestariveistäjien jää- ja lumiveistokset sekä lasten jääliukuliukumäet luovat yhdessä taianomaisen talvikokemuksen. Joka talvi puutarhassa koet jotain uutta ja yllättävää.

    Talvipuutarhaa edeltää marraskuussa järjestettävä uniikki taidetapahtuma Visual Festival.